SDP:n vaalivoitto eduskuntavaaleissa 2019 ja siitä seurannut nousu pääministeripuolueeksi käynnisti prosessin, joka hyvin pian teki selvää politiikan viimeisistä jäljellä olevista pöytätavoista. Metsästys alkoi jo keväällä 2019 pitäen sisällään ennennäkemätöntä rasistista mellastusta ja ajojahtia, kunnes tultiin pääministeri Antti Rinteen kokemaan kujanjuoksuun ja eroon pestistään. Pitihän ammattiyhdistystaustainen siivota silmistä.
Sanna Marinin noustua pääministeriksi herättiin ”kauhistukseen”, nimittäin naisviisikkoon, jonka niin sanottua punavihreää osaa on harjattu ja huolella. Eikä vain harjattu, vaan parjattu ja mikäli sanat voivat ihmisen riisua alasti, sekin on sovinismin hengessä onnistuttu tekemään puhtaassa häpäisytarkoituksessa. Pitäähän ”kommunisteille” näyttää se, kuinka ”alhaista” ja jo ”syntyjään rappeutunutta ainesta” ovat.
Tällä kaikella ei ole enää mitään tekemistä aiempien pääministerien tai ministerien kokemien ajojahtien kanssa.
Viime kuntavaaleissa kävi sekin ilmi, että sama henki on vyörynyt politiikan ruohonjuuritasolle. Ellei nyt punaisia pikku-ukkoja nähty mutta aivan varmasti ”te aloitatte sisällissodan”, kerrottiin ääni vavisten.
Jos tavallisen kansan mielissä pyörivät tällaiset kiihottuneet ja kostonhimoiset mielialat, on syytä pohtia, mitä on odotettavissa. Ilmeisesti ei ainakaan mitään hyvää, sillä jokin hyvin synkkä prosessi on käynnissä.
Suomalaisilla mediataloilla on ollut kaiken aikaa lusikkansa syvällä sopassa. Kun tuotokset alkavat täyttää puhtaan kunnianloukkauksen tunnusmerkit, saa pelätä pahinta, nimittäin sen heikoimman lenkin pettämistä.
Pelissä on yleinen turvallisuus ja kunnianloukkausten tapauksessa loukatun kohteen turvallisuus.
Niin kauan kuin Suomi on vielä oikeusvaltio, erään puolueen pää-äänenkannattajalle lähtee terveiset niin yksinkertaisessa muodossa, että yksinkertaisinkin pää-äänenkannattaja sen tajuaa:
Kunnianloukkaus ja journalismi ovat eri asioita.
Mika Mäenpää-Louekoski 