Kuten niin monessa muussakin kunnassa, myös Siuntiossa tavoitellaan uuden yritystoiminnan sijoittumista kuntaamme. Kunta pyrkii harjoittamallaan aktiivisella elinkeinopolitiikalla luomaan edellytyksiä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Monta kertaa ajatellaan, että kunnan elinkeinopolitiikka muodostuisi eräänlaisista erityistoimenpiteistä tai jopa ”erityisoperaatoista”. Tosiasia kuitenkin on, että merkittävin osa elinkeinopolitiikasta on kunnan lakisääteisten palvelujen toimivuudesta huolehtimista.
Asukkaiden hyvinvointi, riittävä tonttitarjonta, toimiva kaavoitus ja rakennusvalvonta sekä hyvät liikenneyhteydet ovat keskeisiä kulmakiviä, joiden kunnosta esimerkiksi moni palvelualanyritys on kiinnostunut. Samoihin asioihin kiinnittävät huomiota myös tavoiteltavat uudet asukkaat, joista on kova kilpailu. Kunnan asukasluvun kehitykseen kiinnittävät huomiota lisäksi sijoittumistaan pohtivat yritykset. Saatavilla olevan mahdollisen asiakaskunnan määrä ja joskus jopa työvoiman saatavuus voivat olla ratkaisevia seikkoja.
Mikäli jonkin kunnan harjoittama elinkeinopolitiikka alkaa suuressa määrin näyttäytyä luotijunan nopeudella eteneviltä ”erityisoperaatioilta”, herää kysymys elinkeinopolitiikan suunnasta ja keinoista, joilla sitä harjoitetaan.
Suurimman osan poliitikkojen toistuva ajautuminen tilanteeseen, missä päätettäväksi tulevien asioiden alkuperä sekä nopea ilmaantuminen virkavalmisteluun ja poliittiseen päätöksentekoon aiheuttavat hämmennystä, voi kieliä elinkeinopolitiikan epäterveestä suunnasta. Mikäli tähän vielä yhdistyy se, että poliittisen päätöksentekoelimen kategorisesti kielteistä päätöstä seuraa virkavalmistelussa etenevä päätöksen vastainen asioiden edistäminen, soivat hälytyskellojen sijasta äänekkäät summerit. Silloin ollaan vakavien kysymysten äärellä, nimittäin jollakin yhteydenpidolla ja porukalla näistä asioista on jossakin vaiheessa väistämättä sovittu. Kuka piti yhteyttä kehenkin, kuka sopi kenenkin kanssa ja mitä? Mitkä ovat kenenkin motiivit?
Kuntaa velvoittavat julkisyhteisönä avoimuus ja tasapuolisen kohtelun periaate myös elinkeinoelämän suhteen. Mikäli tämä kuva osoittaa rakoilun merkkejä, heikkenee myös kunnan houkuttelevuus yritysten silmissä. Unohtaa ei sovi kunnassa olemassa jo olevia yrityksiäkään, jotka seuraavat tilannetta. Ulosliputtaminen voi tulla kyseeseen, mikäli paikalliset yritykset joutuvat seuraamaan sivusta vain harvoille pedattuja ”erityisoperaatioita” toistamiseen.
Haluttiinpa sitä myöntää tai ei, sillä on merkitystä, miltä asiat näyttävät.
Siuntion SDP:n valtuustoryhmä jätti 1.9.2025 aloitteen avoimuusrekisterin käyttöönotosta Siuntion kunnassa. Avoimuusrekisteri tarjoaa välineen päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi.
”Johtavien kunnan tai muuten avainasemassa olevien viranhaltijoiden erilaisista intresssiryhmien tai muiden sen kaltaisten tapaamisista, niiden aiheista sekä mahdollisesti vieraanvaraisuudesta ja sen laadusta on syytä ilmoittaa rekisteriin, jotta voidaan läpinäkyvästi arvioida valmistelun puolueettomuutta ja hyvän hallinnon toteutumista. On myös syytä selvittää samanlaisten tietojen keräämistä rekisteriin keskeisten poliittisten päättäjien osalta.”, todetaan aloitteessa.
Kunnan ulkoisten vuorovaikutusrajapintojen ”pelisäännöillä” on merkitystä. Lakien asettamat velvoitteet eivät saa hämärtyä.