Milloin kokoomusväki tajuaa, että puolueen puheenjohtaja ja samalla pääministeri on vaihdettava?

Eilinen 12.7.2023 A-Studio oli vaivaannuttavaa katsottavaa. Pääministeri Petteri Orpo vakuuttelemassa, että hänen hallituksensa ei hyväksy mitään rasismia tai muutakaan syrjintää. Siis maan pääministeri joutuu vakuuttelemaan asioita, joista ei pitäisi olla pienintäkään epäilystä Suomen kaltaisessa länsimaisessa demokratiassa.

Toimittajan kysyessä Orpolta, että voiko hän vakuuttaa, että ei ollut tietoinen entisen elinkeinoministerin Vilhelm Junnilan (ps) ja edelleen valtiovarainministerin Riikka Purran (ps) Suomea ja pitkin maailmaa järkyttäneitä edesottamuksia, Orpo vastaa: Käsi sydämellä voin sanoa, että en tiennyt.

Kun Orpo oli sanottavansa sanonut ja jämyä esittäen kiittänyt mahdollisuudesta tulla A-Studioon, siirryttiin ulkopoliittiseen osioon, missä tähtivieraana oli kokoomuslainen ulkoministeri Elina Valtonen. Valtonen oli tullut Vilnan Naton huippukokouksesta, missä hän oli pyytänyt Turkin ulkoministeriltä anteeksi julkisuuteen nousseita valtiovarainministeri Riikka Purran turkkilaisia syvästi halventaneita törkykommentteja. Siis kokoomusministeri paikkailemassa hallituskumppani Perussuomalaisten puheenjohtajan, hallituksen kakkosministerin ja pääministerin sijaisen töppäilyjä.

Ei liene tarpeen kerrata kaikkea A-Studiossa todistettua edeltävää. Sen verran muutaman viikon kestänyttä ja suomalaisessa poliittisessa elämässä täysin ennen näkemätöntä episodia on kuitenkin aiheen kommentoida, että varsinainen epäonnistuja ei löydy suinkaan Perussuomalaisista, vaan pääministeripuolue Kokoomuksesta.

Kyse on Kokoomuksen puheenjohtaja ja pääministeri Petteri Orposta. Hänen päätymisensä A-Studioon on todiste siitä, että hallitustunnustelijan roolista lähtien juuri hän on epäonnistunut ja pahemmin kuin kukaan tällä hetkellä uskaltaa ääneen sanoa. Orpo on pääministerinä vastuussa kaikesta.

Tosiasia on, että pääministeri Orpo ei tule koskaan pääsemään kyseenalaisesta leimasta, jonka Perussuomalaiset, nyt Orpon mielestä ennakoimatta, ovat häneen lyöneet. Siitä hän voi kiittää vain ja ainoastaan itseään ja omaa arvoja koskevaa takinkääntöään, eli äärioikeiston hallituskelpoisuuden takuumieheksi ryhtymistä.

Käsi sydämellä Orpo vakuuttaa nyt tietämättömyyttään pintaan nousseista edesottamuksista. Vain muutama vuosi sitten hän kuitenkin vaikutti olevan enemmän kuin tietoinen näistä asioista ja kenties paremmin kuin moni muu.

Petteri Orpo helmikuussa 2020 (Facebook).

Milloin kokoomusväki tajuaa, että puolueen puheenjohtaja ja samalla pääministeri on vaihdettava? Vai onko jo tajunnut?

Mitä siitä sitten seuraa, on oma kysymyksensä.