Rehellisyys ei ole Keskustan vahvin puoli – US: Hallitus päätti huhtikuussa vuosien 2022 ja 2023 kehysten ylityksi

Muun muassa Uusi Suomi uutisoi Keskustan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Annika Saarikon tuoreesta avautumisesta, missä hän todisti väkevästi puolueen taidosta heittää poliittinen laskiämpäri hallituskumppaneidensa niskaan. Tämä tapahtui ei enempää eikä vähempää kuin Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa, missä Saarikko syytti hallituskumppaneita menokehysten ylityshaluista ja hieman yllätyksettömästi uhkasi hallituksesta lähdöllä.

Saarikon repivä käyttäytyminen toistuu siis vain pari päivää sen jälkeen, kun hän varsin ilkein elekielin syytti median edessä pääministeri Sanna Marinia (sd) taksonomiaan liittyvästä epäonnistumisesta. Hallitus oli kaikesta huolimatta tehnyt yhteisen linjauksen asiassa ja vieläpä Keskustan näkemystä noudattaen. Tämän Saarikko peitti näkyvistä rakentaen syöttökuvion suoraan kansalliskonservatiivin opposition lapaan.

Sitäkään Saarikko ei tuonut esiin, että taksonomia-asiassa eduskunnan suurin sekoilija on Kokoomus. Ei tietenkään, koska sehän olisi voinut viedä hyvät liat ämpäristä, joka oli varattu pääministeripuolueelle, totta kai.

Taksonomiakohu osoittaa, että Keskusta on epävakaa repijä, ei sovun rakentaja – sitä Keskusta edellyttää tietysti kaikilta muilta mutta ei itseltään.

Se, mikä eniten haisee, on epärehellisyys ja siitä toimii erinomaisena todisteena myös tämänpäiväinen kehyspuhe ja uhkaus hallituksesta lähdöllä.

Hallitus päätti kuitenkin nostaa vuoden 2022 ja 2023 kehyksiä viime huhtikuussa järjestetyssä puoliväliriihessä. Kumulatiivisesti kehykset ylittyvät 1,4 miljardilla eurolla.”, kirjoittaa Uusi Suomi.

Siis Keskusta syyttää hallituskumppaneita ja erityisesti pääministeripuoluetta haluttomuudesta palata kehyksiin, kun on jo itse tullut sopineeksi niiden ylittämisestä vieläpä koko hallituskauden loppuajaksi.

Ei tällaista peliä kannata pitkään katsoa, sillä se on silkkaa parlamentarismin halveksumista.